Espanjan matkailusektori haluaa rajojen aukeavan matkailijoille ja uudella matkustusmääräyksellä Espanja varautuukin jo ulkomaanmatkailun käynnistämiseen lähiaikoina. Tosin kaikki maahan saapuvat joutuvat kahden viikon karanteeniin.
EU:n komissio suositti äskettäin kaikkia Schengen-maita jatkamaan EU-maihin kohdistuvia ei-välttämättömän matkustamisen rajoituksiaan vielä 30 päivällä. Rajoitukset jatkuisivat siis ainakin kesäkuun puoliväliin saakka. Espanjan matkailusektori on nopeamman aikataulun kannalla. Saksan kanssa neuvotellaan jo Baleaarien avaamisesta turisteille.
Komissio perustelee kehotustaan sillä, että pandemiatilanne on vielä epävarma sekä Euroopassa että sen ulkopuolella, vaikka moni EU- ja Schengen-maa onkin alkanut höllentää rajoituksiaan. Komission mukaan matkustusrajoitukset olisi poistettava vaiheittain ja koordinoidusti.
Euroopan komissio voi antaa jäsenmaille ohjeellisia kehotuksia, mutta ei määrätä eri maiden matkailurajoituksia. Ulkomaisten matkailijoiden tulo Espanjaan riippuukin viime kädessä kansainvälisen lentoliikenteen toiminnasta. Jos lomalentoja ei toistaiseksi ole, ei ole enemmälti ulkomaisia matkailijoitakaan.
Kahden viikon karanteeni
Kaikki ulkomailta Espanjaan saapuvat matkailijat joutuvat heti maahan tultuaan 14 päivän karanteeniin.
Määräys astuu voimaan 15. toukokuuta ja on voimassa poikkeustilan ajan. Se ei koske rahtiliikenteen kuljettajia, terveyshenkilökuntaa tai tutkijoita, jotka joutuvat ylittämään rajan työnsä vuoksi.
Toistaiseksi maahan pääsevät vain kansalaiset ja residentit. Asunnon omistaminen Espanjassa ei riitä sisäänpääsyyn.
Lue myös:
Maahantulokaranteeni myös Espanjaan
Näin Espanja purkaa koronarajoitteita
Lähteet: Boletín Oficial del Estado (BOE) 403/2020, STT
Kuva: Pixabay/Edeltravel