Myynnissä olevassa Salto de Castron kylässä on 44 asuntoa, baari, kirkko, koulu, hostelli, uima-allas, urheilualueita ja vanha kasarmi.
Zamoran Salto de Castro -kylä oli edellisen kerran myynnissä vuosi sitten. Silloin sen osti toledolainen liikemies Óscar Torres 300 000 eurolla. Tämän jälkeen kylän kunnostamiseen tehtiin rakennus- ja arkkitehtisuunnitelmat sekä hankittiin kaikki vaadittavat luvat. Suunnitelmat jäävät kuitenkin ainakin Torresin osalta jäihin, sillä hän päättänyt laittaa kylän uudelleen myyntiin.
Tällä kertaa myyntihinta on 580 000 euroa, ja kylää kohtaan ovat jo osoittaneet kiinnostusta saudiarabilainen sekä yhdysvaltalainen liikemiesryhmä.
Toledolainen liikemies Torres suunnitteli tekevänsä kylästä maaseutumatkailukeskuksen. Hän aloitti hankkeen suunnittelun osto-optiollaan, ja suunnitelmat etenivät pitkälle. Nyt hän joutuu kuitenkin henkilökohtaisista syistä luopumaan hankkeesta ja laittamaan osto-optionsa myyntiin, kertoo kylän omistajia edustava Romuald Rodríguez Royal Invest -yrityksestä.
Toistaiseksi ostotarjouksia on saatu Saudi-Arabiasta ja Yhdysvalloista, ja niistä suurin on ollut 600 000 euroa. Hinnan korottaminen on siksi loogista, selittää Rodríguez.
Salto de Castron tarina
Salto de Castro kuuluu perheelle, joka osti sen 2000-luvun alussa espanjalaiselta Iberdrola-sähköyhtiöltä. Matkailulle omistautuneen perheen suunnitelmat kylän suhteen keskeytyivät talouskriisin vuoksi vuonna 2008. Hanke, jonka myötä kylästä haluttiin luoda matkailulle omistettu alue, kariutui.
Nyt perhe on jättäytynyt pois kaikesta liiketoiminnasta Espanjassa ja haluaa siirtää “viestikapulan” muille yrittäjille myymällä kylän. Kylä sijaitsee tekojärven rannalla, lähellä Portugalin rajaa. Siellä on 44 asuntoa, joista viisi on omakotitaloja.
Kylässä on myös baari, kirkko ja koulu, jossa on useita luokkahuoneita. Lisäksi siellä on majatalo, johon on suunnitteilla 14 huonetta. Majatalossa on myös ruokasali ja pesula. Omistajien mukaan lupia voitaisiin hankkia 184 vuodepaikalle.
Kylästä löytyy myös Guardia Civilin (Espanjan kansalliskaarti) kasarmi, uima-allas ja urheilualueita. Lisäksi tekojärvellä olisi mahdollista harrastaa veneilyä.
Omistajien mukaan kylän ostajalla on mahdollisuus saada Espanjan valtion ja Kastilia ja Leónin aluehallinnon tukea hankkeeseen. Lisäksi omistajien aiemman selvityksen mukaan investointi, jonka kylä tarvitsisi ollakseen täysin toimintakuntoinen ja kannattava, ei ylittäisi kahta miljoonaa euroa.
Lue lisää uusimpia Espanjan asumisen uutisia:
Málagan maakunnassa joka kolmas koti myydään ulkomaalaiselle
Unelmat todeksi – metsän keskeltä Fuengirolaan
Fuengirolan parhaat asuinalueet
Kiinnostaako uudisasuntokohteen ostaminen Espanjasta?
Yhdeksän kymmenestä Málagan provinssin uudesta asukkaasta on syntynyt Espanjan ulkopuolella
Málaga on äänestetty maailman toiseksi parhaaksi etätyökaupungiksi
Málaga haluaa rajoittaa turistiasunnot alimpiin kerroksiin
Lähde:
idealista.es
Teksti Espanja.Com
Pääkuva Idealista
toimitus@espanja.com