Espanjalaiset nuoret muuttavat pois vanhempiensa luota vasta 30-vuotiaina

Espanjalaiset nuoret muuttavat pois kotoa neljä vuotta myöhemmin kuin eurooppalaiset nuoret keskimäärin. Tämä käy ilmi Eurostatin syyskuussa julkaisemista tilastoista, joiden mukaan muuttoikä Espanjassa on laskenut hiukan, mutta ero muuhun Eurooppaan on edelleen olemassa.
Euroopan unionin maita sekä Norjaa ja Serbiaa koskevan Young people leaving their home 2024 -raportin mukaan muuttoikä Espanjassa oli 30 vuotta, kun se oli kaikissa raportissa mukana olleissa maissa keskimäärin 26,2 vuotta. Vuonna 2023 vastaavat luvut olivat 30,4 ja 26,3 vuotta. Vain viisi maata sijoittuu Espanjaa heikommin: Kroatia, Slovakia, Kreikka, Serbia ja Italia.
Pohjoisessa muutetaan aikaisemmin kuin etelässä
Maiden väliset erot ovat huomattavia. Kaikista alhaisin muuttoikä on Suomessa. Suomalaisnuoret muuttavat pois vanhempiensa luota keskimäärin 21,4 vuoden iässä. Vastaava luku on korkein Kroatiassa, jossa muutetaan vasta keskimäärin 31,3 vuoden iässä. Suomi, Ruotsi ja Tanska erottuvat tilastossa, sillä näissä maissa kotoa lähdetään alle 22-vuotiaina. Vastakohtina ovat Kroatian lisäksi Slovakia, Kreikka, Serbia ja Italia, joissa kotoa muutetaan vasta yli 30-vuotiaana. Tiedot heijastavat selkeää kuilua Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä.
Eurostatin mukaan keskimääräinen muuttoikä on muuttunut tutkimuksessa mukana olleissa maissa hyvin vähän vuoden 2002 jälkeen. Espanjassa se on kuitenkin vaihdellut enemmän kuin muualla Euroopassa. Nousussa ollut suuntaus näyttää nyt kuitenkin tasoittuneen, eikä ikä, jolloin kotoa lähdetään, ole enää noussut. Alin ikä on 28,3 on vuodelta 2008 ja korkein 30,5 vuodelta 2022.
Keski-ikä kodista poismuuttamiselle Eurostatin tutkimuksen mukaan:
| Maa | Muuttoikä |
| Kroatia | 31,3 |
| Slovakia | 30,9 |
| Kreikka | 30,7 |
| Serbia | 30,2 |
| Italia | 30,1 |
| Espanja | 30,0 |
| Malta | 29,0 |
| Portugali | 28,9 |
| Slovenia | 28,9 |
| Bulgaria | 28,2 |
| Romania | 27,3 |
| Kypros | 27,2 |
| Unkari | 27,1 |
| Luxemburg | 26,9 |
| Irlanti | 26,8 |
| Puola | 26,7 |
| Latvia | 26,6 |
| Euroopan unioni | 26,2 |
| Belgia | 26,2 |
| Tšekki | 25,8 |
| Itävalta | 25,3 |
| Saksa | 23,9 |
| Liettua | 23,6 |
| Ranska | 23,5 |
| Alankomaat | 23,2 |
| Norja | 22,7 |
| Viro | 22,4 |
| Ruotsi | 21,9 |
| Tanska | 21,7 |
| Suomi | 21,4 |
Naiset itsenäistyvät nuorempina
Tilastotiedot kertovat muuttoiän sukupuolieroista. Vuodesta 2015 alkaen naiset ovat muuttaneet pois kotoa miehiä aikaisemmin. Viime vuonna eurooppalainen keskiarvo oli naisilla 25,3 vuotta ja miehillä 27 vuotta. Espanjassa vastaavat luvut ovat naiset 29,4 ja miehet 30,5.

Haasteena asuntojen saatavuus ja korkeat vuokrat
Eurostatin mukaan monet eri asiat, kuten työsuhde, parisuhde, kulttuuriin liittyvät tottumukset sekä taloudelliset seikat vaikuttavat kotoa muuttamiseen. Suurin merkitys on kuitenkin elinkustannuksilla.

Espanjan nuorisoneuvosto CEJ:n (Consejo de la Juventud de España) elokuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan suurin este nuorten kotoa lähtemiselle on asuntojen saatavuus. Lisäksi korkeat vuokrahinnat pakottavat nuoret käyttämään yli 90 % palkastaan asumiskuluihin, mikäli he haluavat asua yksin. Keskimääräinen asunnon ostohinta taas vaatisi nuorelta 14 vuoden palkkaa ja asunnon käsirahaan tarvittaisiin vähintään neljän vuoden palkka.
Asumisen kustannusten ja palkkojen välinen ero tekee CEJ:n mukaan nykyisistä nuorista vuokralla asuvien sukupolven. Kotoa muuttaneista nuorista 57,9 % asuu vuokra-asunnossa ja heistä lähes kolmannes jakaa asunnon toisten kanssa kulujen kattamiseksi.
Lue lisää:
Miksi lapsien elinajanodote Espanjassa on matalampi kuin heidän isovanhempiensa?
Rasitteellisten asuntojen määrä kasvussa Espanjan kiinteistömarkkinoilla
Sähköauto Espanjasta? Valtio tukee sähköauton ostajia
Vuokrahintojen nousu hidastuu Aurinkorannikolla, mutta nousee sisämaassa
Turistilisenssi siirtyy Andalusiassa asunnon myynnin mukana
Aavekaupungit Espanjan rannikolla: puolet asunnoista on tyhjillään suurimman osan vuotta
Málagan maakunnan rannikon asuntojen hinnat kasvavat nopeiten koko Espanjassa
Asunnon ostaminen Málagasta vaatii paikalliselta ostajalta yli kymmenen vuoden palkan
Lähde
elpais.com
Kuvat Espanja.Com
Teksti Anne-Mari Lu
toimitus@espanja.com


