Eläminen ja lomailu

Aurinkorannikko – Euroopan Kalifornia houkuttelee ammattilaisia

Julkaistu: 09.01.2020

Etelä-Espanjan valo on yhtä hieno kuin Kaliforniassa, sanoo pitkän kansainvälisen elokuvauran tehnyt Liisa Evastina. Hän tuli tänne Los Angelesista pariksi kuukaudeksi, mutta oleskelu on nyt venynyt jo vuodeksi. Malagan seutu on ammatillisesti hyvä tukikohta Euroopassa.

Aurinkorannikolla on pitkään ollut maine eläkeläisten paratiisina. Viime vuosina alue on vetänyt puoleensa yhä enemmän työikäistä väkeä ja nykyään täältä löytyykin monen alan huippuammattilaisia. Suomalaisia ovat tässä auttaneet lapsiperheiden mahdollisuudet suomalaiseen koulutukseen, useat suomalaiset työpaikkoja tarjoavat yritykset sekä nopeasti yleistynyt myönteinen asenne etätyöhön.

Sormi karttapallolla

Katselin viime tammikuussa Los Angelesissa Euroopan karttaa ja mietin, että mikä olisi hyvä seuraava pysähdyspaikka, muistelee Liisa. -Halusin käyttää aikaa käsikirjoitusteni eteenpäin viemiseen ja etsin rauhallista aluetta, jossa olisi hyvä keskittyä.

-Olen asunut useassa maassa, mutta Espanja oli vielä tutustumatta. Taiteilijana minulle on tärkeää, että on paljon luonnonvaloa ja aurinko inspiroi minua. Aurinkorannikko houkuttelikin juuri sään vuoksi ja oli mukava välillä tulla paikkaan, missä on muita suomalaisia ja kotimaanpalveluita. -Olen asunut ulkomailla jo parikymmentä vuotta, joten on hienoa voida ostaa suomalaisia tuotteita silloin kun nostalgia iskee.

Kotoisaa kuin Kaliforniassa

Auringon väri on täällä sama kuin Kaliforniassa, Liisa vertaa. -Itselleni omin laji on komedia ja erityisesti siinä keltainen väri on tärkeä, koska se on energisoiva ja lämpöinen väri.

Liisa on näyttelijä ja käsikirjoittaja, ja ohjaaminen siintää tulevaisuuden suunnitelmissa. Kaikissa noissa rooleissa luodaan tarinaa, mutta eri näkökulmasta. -Näyttelijänä olen tottunut analysoimaan ja työstämään käsikirjoituksia, ja improvisaatioprojekteissahan kehitämme tarinaa kaiken aikaa.

Hänellä on paraikaa useampi käsikirjoitusprojekti menossa ja toivottavasti ensi vuonna niitä näkyy ruudussa tai saleissa. -Kun saan ihmiset iloitsemaan, niin koen että olen antanut paremman lahjan maailmalle, kuin jos saisin heidät kokemaan pelkoa tai surua.

Liisan mielestä parasta Aurinkorannikolla on aurinko, lämpö, ihmisten energia ja tilaa olla luova. Täällä on myös ihanteelliset kuvausolosuhteet ja siksi seutu tunnetaan hyvin myös Los Angelesin ammattilaistuotantopiireissä, hän kertoo. -Espanjalaiset tekevät mahtavia elokuvia ja Madridissa on paljon lahjakkaita tekijöitä, ja heidät on helppo houkutella tänne kuvausprojektiin.

Käytännöllinen Euroopan tukikohta

Liisan matka ei pääty Espanjaan. Mielessä siintää jo Kanada seuraavaksi tutkittavaksi. Mietinnässä on kuitenkin, että Aurinkorannikosta tulee Euroopan tukikohta. Täällä kiinteistöjen hinnat ovat vielä siedettävää tasoa ja on normaalia asua täällä vain osan vuodesta, pohtii Liisa. -Asunto on siis mahdollista vuokrata poissa ollessa, niille on kysyntää ja täällä on toimistoja, jotka hoitavat asiat puolestasi.

Kansainvälisissä tuotannoissa tiimi on yhdistelmä paikallisia ja muualta tuotuja huipputekijöitä. Euroopan tuotannoissa ammattilaiset palkataan usein Englannista, ja on niin paljon helpompi saada ne paremmat tekijät tulemaan tänne aurinkoon, naurahtaa Liisa.

-Onneksi löysin Fuengirolasta suomalaisen business ja co-working tila Smart Work Plazan, jossa olen saanut kansainvälisiä ystäviä ja kontakteja. Se on ollut tosi helmi, siellä löysin myös sellaisia suomalaisia kuin minä. Tekijöitä, energisiä ja yrittäjiä, jotka itsenäisesti luvat omia polkuaan. Ja Smart Work Plazassa on nimenomaan myös naisia. Yleensä tavallisessa co-working tilassa on koodavia miesnörttejä, jotka eivät kukaan puhu toisilleen.

Naisten aika

-Meidän alalla kilpailu on kovaa, mutta nyt on aika kirjoittaa, koska nyt halutaan ostaa naisten produktioita. Liisa kertoo, että tämä vuosi tuo toivottavasti vihreää valoa projekteille, jotta vuoden päästä on elokuvia ja tv-sarjoja ulkona. Liisan tuotantoyhtiö tekee kansainvälistä yhteistyötä ja Espanjassa otetaan innolla vastaan ulkomaisia tuotantoja. -Ei siis ole mahdotonta, että tuottaisin jonkun projektin täältä, hän suunnittelee.

Jaa:

Opi espanjaa: liikennesanastoa

Uutiskirje Tammi 01/20