korona
Uudenvuoden rajoitukset vaihtelevat alueittain
Vuosi vaihtuu Espanjassa torstain ja perjantain välisenä yönä rajoitusten kera. Kokoontumis- ja liikkumissäännöt vaihtelevat alueittain jonkun verran, koska niistä päätetään itsehallintoalueittain vai...
Espanjassa rekisteröidään koronarokotteesta kieltäytyvät
Espanjan terveysministerin Salvador Illan mukaan Covid19-virusrokotteesta kieltäytyvät henkilöt merkitään viralliseen rekisteriin. Rekisteri ei ole ministerin mukaan julkinen, mutta sen tiedot luovute...
Brittien tulo Espanjaan estetty tiistaista alkaen
Britit eivät voi matkustaa Britanniassa levinneen koronavirusmuunnoksen takia toistaiseksi Espanjaan, joka on päättänyt kieltää Iso-Britannian asukkaiden tulon tiistaista lähtien EU:ssa maanantaina pi...
Joulupukki on immuuni koronalle
Maailman terveysjärjestö WHO kertoi maanantaina hyviä uutisia Joulupukkia odottavalle väelle.

Koronarokotukset aloitetaan Espanjassa vuodenvaihteessa
Espanjan terveysministeriön mukaan koronarokotukset alkavat Espanjassa vuodenvaihteen tienoilla.
Andalusian rajoituksia lievennetään vaiheittain
Andalusian maakuntahallinto on päättänyt höllentää liikkeiden aukiolo- sekä liikkumisrajoituksia lauantaista alkaen kaksivaiheisesti. Lisäksi joulunpyhien aikaan liikkumis- ja kokoontumissäännöissä on...
Tartunnat laskussa Andalusiassa – tulevat rajoitukset päätetään torstaina
Andalusian maakuntahallitus päättää lähiviikkojen rajoituksista torstaina 10. joulukuuta. Tartuntaluvut ovat onnistuneet laskemaan vähitellen ja jos ne pysyvät laskussa, voi rajoituksia alkaa purkamaa...
Joulunajan rajoitukset Espanjassa
Espanjan hallitus on määrännyt uusia rajoituksia Espanjaan joulunpyhien ajalle eli 23. joulukuuta – 6. tammikuuta. Jotkut rajoitukset voivat vaihdella itsehallintoalueittain.
Espanjan terveysministeriö julkisti rokotussuunnitelman
Espanjan terveysministeri Salvador Illa kertoi perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa ministeriön suunnitelmasta koronarokotusten organisoimiseksi ensi vuoden aikana.
