korona

Mercadona pudotti kasvomaskien hintaa
Koronapandemian alettua on Espanjassa vaadittujen kasvomaskien hinnat vaihdelleet alueittain ja kaupoittain. Nyt myymäläketju Mercadona on ilmoittanut laskevansa liikkeissään myymiensä Deliplus-kasvom...

Poikkeustila ja ulkonaliikkumisrajoituksia Espanjaan
Espanjaan julistettiin sunnuntaina poikkeustila, estado de alarma, joka on jo astunut voimaan. Sen myötä hallitus on määrännyt ulkonaliikkumiskiellon kaikkialle muualle paitsi Kanariansaarille.

Kokoontumiskielto Madridiin ja muiden maakuntien rajoituksia
Madridin aluehallinto on määrännyt toistaiseksi voimaan kokoontumiskiellon lauantaista lähtien keskiyön ja aamukuuden väliseksi ajaksi. Yöaikaan pääkaupungissa on sallittua kokoontua ainoastaan samass...

Aurinkorannikon sairaaloissa suhteellisen hyvä tilanne
Koronatartuntoja testataan edelleen, mutta toistaiseksi Aurinkorannikon tilanne varsinkin sairaaloiden kapasiteetin saralla on kontrollissa. Terveydenhoitosektorilla kuitenkin pelätään jo influenssaka...
Koronavärikartassa vaihtelevuutta
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC on julkaissut värikartan, josta käy ilmi Espanjan eri alueiden sekä Euroopan koronatartuntatilanne 14. lokakuuta viimeisen kahden viikon aikana. Kartas...
Aurinkorannikolla lomaileville ilmainen koronamatkavakuutus
Samoin kuin aikaisemmin tänä vuonna Kanarian saarilla, myös Andalusian hallitus aikoo tarjota Aurinkorannikolla lomaileville matkailijoille ilmaista koronamatkavakuutusta. Näin pyritään nostamaan alue...

Poikkeustila Madridiin hallituksen määräyksellä
Espanjan hallitus on julistanut poikkeustilan Madridiin. ’Lockdown’ on määrätty pääkaupunkiin ja sen ympäryskuntiin alustavasti 15 päivän ajaksi.

Kymmenen Madridin seudun kuntaa liikkumisrajoituksiin
Espanjan pääkaupunki Madrid ja lähiseudun yhdeksän kuntaa on määrätty ’lockdowniin’ eli liikkumisrajoituksiin alkaen iltakymmeneltä perjantaina. Hallituksen terveysministeriön torstaina julkistamaan s...

Aurinkorannikolla koronatartuntaluvut puolittuivat viikossa
Testattuja koronatartuntatapauksia rekisteröidään edelleen, mutta toistaiseksi Aurinkorannikolla luvut ovat laskeneet, ja tilanne on sairaaloiden hoitokapasiteetin kannalta siedettävä.
