korona

Korona rasittaa eniten Katalonian sairaaloita
Espanjan koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on korkea keskiarvon ollessa 702, mutta tilanne sairaaloissa on toistaiseksi suhteellisen hyvä lukuunottamatta Kataloniaa.

Koronapassi hyväksytään Suomeen matkustettaessa
Suomeen voi matkustaa Espanjasta 26. heinäkuuta alkaen ilman koronatestitodistusta esittämällä virallisen todistuksen eli ’koronapassin’ joko sairastetusta koronavirustaudista tai täydestä koronarokot...

Andalusiaan paikoittain liikkumisrajoituksia
Andalusian hallintojohto on päättänyt huonontuneen koronatartuntatilanteen takia pyrkiä rajoittamaan liikkumista yöaikaan klo 02.00 – 07.00 kaikilla niillä yli 5.000 asukkaan paikkakunnilla, joiden ko...

Koronatesti vaaditaan Uudeltamaalta Espanjaan tulevilta
Espanja edellyttää 12. heinäkuuta alkaen negatiivisen koronatestitodistuksen tai ’koronapassin’ eli EU:n virallisen digitaalisen koronatodistuksen kaikilta Uudenmaan alueelta lähteneiltä E...

Koronaa nyt erityisesti nuorison keskuudessa
Koronavirus leviää Espanjassa nyt pääasiallisesti nuoremman väen parissa. Viime päivien tartunnoista lähes puolet on todettu alle 30-vuotiailla. Tartuntojen määrä on ollut viime päivät myös kokonaisuu...

Koronatartuntojen määrä noussut Aurinkorannikolla
Kesäkuun 29. päivän virallisten tilastojen perusteella koronatartuntojen määrä on kasvussa Costa del Solilla.

Maskipakko poistuu osittain Espanjassa
Espanjan keskushallitus on tehnyt päätöksen osittaisesta maskipakon lopettamisesta. Kesäkuun 26. päivästä lähtien nenä- ja suusuojaa ei ole pakko pitää ulkotiloissa, mikäli 1,5 metrin turvaetäisyys vo...

Suomi alkanut avata rajoja ulkomaalaisille
Suomen rajoja on avattu ulkomaalaisille ja siten myös espanjalaisille keskiviikosta 23. kesäkuuta lähtien. Muiden EU- ja Schengen-maiden asukkaat voivat nyt matkustaa Suomeen, jos he ovat saaneet roko...

Koronatartuntojen määrä vähentynyt Espanjassa
Koronavirustartuntojen määrä on ollut Espanjassa vähenemään päin viime viikkoina niin, että ilmaantuvuusluku eli tartuntojen määrä 100.000 asukasta kohden viimeisen 14 vuorokauden aikana on painunut a...
