Hyppää sisältöön

Välimeren ennätyslämmin merivesi vaikuttaa myös lomailuun

Espanjassa puhutaan kesällä paljon ilman lämpötiloista, mutta tänä vuonna keskustelu on laajentunut myös mereen. Välimeren pintavesi on ollut poikkeuksellisen lämmintä jo keväästä lähtien, ja erityise...

Menú del día, eväät ja supermarketit – näin syöt edullisesti Espanjan kesälomalla

Espanjan kesäloman ruokailukuluihin saa helposti kulumaan ison osan matkabudjetista. Rantakadun ravintolat, jäätelöt, kahvit, juomat ja illalliset terasseilla houkuttelevat päivittäin, ja etenkin suos...

Asuntojen hinnat nousevat Espanjassa kaksi kertaa nopeammin kuin EU:ssa keskimäärin

Asumisen kallistuminen koettelee kotitalouksia eri puolilla Eurooppaa, mutta Espanjassa hintapaine on tällä hetkellä selvästi EU:n keskiarvoa kovempi. Eurostatin tuoreiden tietojen mukaan asuntojen os...

Espanja odottaa ennätyksellistä matkailukesää – maahan arvioidaan saapuvan 43 miljoonaa turistia

Espanja valmistautuu kaikkien aikojen vilkkaimpaan matkailukesään. Espanjan teollisuus- ja matkailuministeriön ennusteen mukaan maahan saapuu kesä–syyskuun aikana 43 miljoonaa kansainvälistä matkailij...

Kesäuutiskirje 03/2026

KESÄUUTISIA ESPANJASTA CAMINITO DEL REY – ANDALUSIAN LUONTOKOHTEIDEN KLASSIKKO ON NYT ENTISTÄ HUIKEAMPI Caminito del Rey on Andalusian päiväretkiklassikko, jossa luonto, historia ja pieni seikkailun t...

Näin vältät lomavuokrauksen ongelmia Espanjassa – tarkista nämä asiat ennen varausta

Loma-asunnon tai -huoneiston vuokraaminen Espanjasta on monelle matkailijalle hotellia houkuttelevampi vaihtoehto. Se voi tulla edullisemmaksi, tarjota enemmän tilaa ja antaa mahdollisuuden kokata its...

Kesäretkiä Alicanten keskiaikaisiin vuoristokyliin ja luonnonvesialtaille

Alicanten maakunnan vuoristossa on runsaasti keskiaikaisia pikkukyliä, luonnonaltaita, lampia, vesiputouksia ja jokia, joissa voit vilvoitella upeissa maisemissa. Planesin vuoristokylän kupeessa voit ...

Costa del Solin kesä budjettimatkaillen – ilmaiset ja edulliset elämykset

Jotkut mieltävät Costa del Solin rantaklubeiksi, hotelleiksi, ravintoloiksi ja ostoskaduiksi, mutta Aurinkorannikolla voi viettää onnistuneen kesäloman myös pienellä budjetilla. Alueen suurimmista vet...

Espanjaan uusi helleaalto viikonlopusta alkaen – lämpötila voi nousta etelässä yli 40 asteeseen

Espanjassa varaudutaan jälleen uuteen kuumaan jaksoon. Ilmatieteenlaitos Aemet arvioi, että lämpötilat alkavat nousta viikonlopun aikana voimakkaasti. Kuumuus voimistuu lauantaista lähtien, ja sunnunt...