Hyppää sisältöön

Palvelukeskushanke etenee Aurinkorannikolla – osallistu kyselyyn ja vaikuta

MARKKINOINTIYHTEISTYÖ Priima-Yhtiöiden toiminnan kasvussa Espanja on merkittävässä roolissa. Priima-Yhtiöiden ja Andacaren Espanjan toiminnot ottivat merkittävän askeleen lokakuussa kun Calahondaan to...

Liikkumisrajoituksia jatkettiin Andalusiassa 10.12. saakka

Andalusian maakuntajohto on päättänyt jatkaa alueellaan rajoitustoimia koronapandemian takia ainakin 10. joulukuuta saakka. Asuinpaikkakunnalta ei siten saa edelleenkään poistua ilman perusteltua syyt...

Kaunein rannikkokylä Espanjassa on…

Cadaqués äänestettiin Espanjan rannikon kauneimmaksi paikkakunnaksi Lonely Planetin järjestämässä suuressa kyselyssä. Kärkinelikon kaikki kylät löytyvät Katalonian ja Asturiasin rannikoilta.

Teneriffalla sijaitseva hotelli valittiin arkkitehtonisesti parhaaksi

Teneriffalla sijaitseva Royal Hideaway Corales Resort -hotellikokonaisuus on valittu maailman luxushotellien vuoden muotoiluykköseksi World Luxury Hotel Awards 2020 -tapahtumassa, joka on yksi matkail...

Virtuaaliset menovinkit 20.-26.11.2020

Espanjassa on julistettu uudestaan poikkeustila, ja sen vuoksi myös menovinkit ovat jälleen poikkeukselliset. Virtuaalisia tapahtumia ja aktiviteetteja löytyy moneen lähtöön, ja monet viihteentarjoaja...

Kanariansaarilla ennätysmäärä laittomia siirtolaisia

Afrikan mantereelta on saapunut tänä vuonna Kanariansaarille ennätysmäärä laittomia siirtolaisia meritse. El Mundo -lehden mukaan päivittäin veneitä on ollut viime aikoina kymmeniä ja niissä noin 500 ...

Koronarokotteen 3-vaiheen tutkimus käynnistyy Espanjassa

Espanjan julkinen lääkelaitos AEMPS (Agencia Española de Medicamentos y Productos Sanitarios) on valtuuttanut Janssen-lääkeyhtiön käynnistämään koronarokotetutkimuksensa kolmannen vaiheen Espanjassa.

Espanjan mielenkiintoisimmat ja vähemmän tunnetut lomakohteet, osa 2

Normaalisti vilkkain lomakausi on jo päättynyt, mutta Espanjassa voi vierailla muinakin vuoden aikoina. Itse asiassa juuri syksy on lomailun kannalta kaikista miellyttävin kausi ilmaston sekä vähempie...

Lääkeyhtiö Moderna nostattaa optimismia koronarokotteesta

Yhdysvaltalainen Moderna ilmoitti maanantaina tiedotteessaan, että lääkeyhtiön kehittämä rokote antaa koronasuojan 94,5 prosentin varmuudella. Uutisella on ollut myös vaikutusta pörssikursseihin.