Taloyhteisöjen erilaiset kulut ja maksut aiheuttavat usein ristiriitoja asunnon omistajien välille. Kulut puhuttavat erityisesti silloin, kun kyse on hankinnoista tai alueista, joita kaikki asukkaat eivät yhtä lailla käytä. Esimerkiksi hissin asentamisesta aiheutuvat kulut saatetaan kokea turhaksi, jos oma asunto sijaitsee pohjakerroksessa.
Espanja on maa, jossa on Euroopassa eniten hissejä asukasta kohden FEEDA:n (Federación Empresarial Española de Ascensores) eli Espanjan hissiyritysten liiton mukaan. Syynä on se, että Espanjassa on paljon monikerroksisia rakennuksia, kun taas muualla Euroopassa on enemmän omakotitaloja.
Onko tilanteita, joissa hissin asentaminen on pakollista? Miten taloyhteisö päättää, asennetaanko hissi vai ei? Onko siihen saatavilla yhteiskunnan tukea?
Kuinka paljon hissin asentaminen maksaa?
Hissin asentaminen maksaa vähintään noin 12 000 euroa, vaikka summa voi nousta huomattavasti suuremmaksikin – jopa yli 100 000 euroon. Lopullinen kustannus riippuu monista asioista, kuten:
- Rakennuksen kerrosten lukumäärästä
- Rakennuksen iästä
- Asennettavan hissin tyypistä
- Onko hissille valmiiksi tilaa vai pitääkö se erikseen järjestää
Espanjan hallitus tarjoaa asuinrakennusten esteettömyyden parantamiseksi erilaisia tukia, joihin sisältyy myös hissien asentaminen edellyttäen, että:
- Rakennus on rakennettu ennen vuotta 1996
- Puolet asunnoista on vakituisessa asuinkäytössä
- Hissin asentamisen tarpeellisuudesta on tehty tekninen selvitys
Tuen määrä on 60 % kokonaiskustannuksista, ja sillä voidaan tukea hissien asennuksen lisäksi muun muassa porrashissien, ramppien tai muiden esteettömyyteen liittyvien laitteiden asentamista.
Hissin asentaminen taloyhteisöön
Lain mukaan hissi on asennettava Espanjassa taloyhteisöön aina, jos siellä asuu, työskentelee tai tekee vapaaehtoistyötä:
- Vammainen henkilö
- Liikuntarajoitteinen henkilö
- Yli 70-vuotias henkilö
Aina kun taloyhteisössä on yksi tai useampi edellä mainittuihin ryhmiin kuuluva henkilö, on taloyhteisö sitä vaadittaessa velvollinen asentamaan hissin. Se on myös pakollinen, jos taloyhteisön kokouksessa on äänestetty hissin rakentamisesta ja sitä puoltavat äänet edustavat suurinta osaa yhteisömaksuista.
Asennuksen kustannukset eivät saa ylittää kunkin omistajan vuosittain maksamien maksujen yhteismäärää. Mikäli kustannus ylittää tämän summan, on asennus edelleen pakollista, mutta ylimääräiset kustannukset joutuvat maksamaan asennusta pyytäneet omistajat.
Esimerkiksi jos omistaja maksaa yhteisömaksuja 100 euroa kuukaudessa, hissin asennuksesta maksettava summa ei saa ylittää 1200 euroa.
Maksavatko kaikki omistajat hissin rakentamisesta?
Jokainen omistaja maksaa yhteisömaksuja asuntoonsa määritellyn kertoimen perusteella, joka on usein verrannollinen asunnon pinta-alaan. Siten myös hissin asennuskustannukset jaetaan kaikkien omistajien kesken, jotka joutuvat maksamaan niitä määritellyn kertoimen perusteella.
Pohjakerroksen asuntojen omistajienkin on maksettava hissin asennuksesta ja hissiin tulevaisuudessa kohdistuvista korjauksista, ellei taloyhteisön säännöissä toisin mainita. Vaikka pohjakerroksen asukkaat eivät juuri hissiä käytä, hissin katsotaan olevan osa taloyhteisön kiinteistön yhteisiä alueita, joista kaikkien on maksettava.
Espanjalaisissa taloyhteisössä hissin rakentaminen on siis usein pakollista, kunhan se ei heikennä talon rakenteita ja rakennuksen vaikuta rakennuksen asumiskelpoisuuteen.
Lue lisää:
Uusi keittiö Espanjassa – helppo homma?
Lattialämmitys tuo mukavuutta asumiseen myös Espanjassa
Espanjan eri asuntotyypit ja niiden väliset erot
Kuinka parantaa lomakodin esteettömyyttä ja samalla nostaa asunnon arvoa?
Villa sijoituskohteena Aurinkorannikolla
Kuusi remontti- ja sisustustrendiä Espanjassa
Paras ilmansuunta asunnolle Espanjassa
Käyttäjän kokemuksia aurinkopaneeleista Espanjassa
Teksti ja kuvat Espanja.Com
toimitus@espanja.com
Mikäli olet kiinnostunut asunnon ostosta Aurinkorannikon alueelta, ota yhteyttä Espanja.Comin asuntomyyntiin.
ismo.ivakko@espanja.com
Myynti: p. +358 40 722 1472 tai +34 655 689 455
asunnot.espanja.com