Alicanten maakunnassa vieraili heinä-elokuussa yhteensä yli 1,5 miljoonaa turistia, mikä ylitti pandemiaa edeltäneen kesän 2019 matkailijamäärän. Eniten turisteja tuli Britanniasta, Ranskasta, Belgiasta ja Hollannista.
Espanjan tilastokeskus INE:n tilastojen mukaan Alicanten seudun turismi on toipunut hyvin pandemiasta. Vierailijamäärät ovat saavuttaneet pandemiaa edeltävän tason ja jopa ylittäneet sen. Hotellien käyttöasteet ovat olleet erinomaisella tasolla koko kesän.
Alicante oli heinä-elokuussa koko Espanjan neljänneksi vierailluin matkailumaakunta. Suosituin matkailukuukausi oli elokuu. Ylivoimaisesti eniten vierailijoita, kaikkiaan 2,2 miljoonaa matkailijaa, kävi elokuussa Baleaareilla. Toiseksi tuli Barcelona miljoonalla turistilla ja kolmanneksi Girona 820 000 vierailijallaan. Alicante vastaanotti elokuussa 813 000 turistia, eli hieman enemmän kuin 804 000 turistillaan viidenneksi yltänyt Málagan maakunta.

Eniten turisteja saapui Espanjaan Britanniasta ja Ranskasta. Molemmista maista tulleiden vierailijoiden määrä kasvoi yli 10 % viime vuodesta. Hollantilaisten matkailijoiden määrä on jopa kaksinkertaistunut sitten pandemiaa edeltäneiden aikojen.
Alicantessa turismi keskittyy luonnollisesti rannikolle. Maakunnan suosituin kaupunki oli Benidorm, joka on perinteisesti ollut maakunnan matkailupääkaupunki. Myös Alicanten kaupungissa sekä Torreviejassa ylitettiin pandemiaa edeltävät luvut. Muita suosikkikohteita olivat Orihuela, Calp, Xàbia ja Dénia.

Lue lisää artikkeleita Costa Blancan alueelta:
Mutakylpyjä ja patikointia San Pedro del Pinatarin suolajärvillä
Uuden suuren asuin- ja kauppa-alueen työt alkoivat Torreviejassa
Päivä Alicantessa, valon kaupungissa
Finestrat – kyläidylliä mahtavan Puig Campanan juurella
Viehättävä Peñíscolan kylä tarjoaa keskiaikaista tunnelmaa Valencian kupeessa
Alicanten Villajoyosa on värikäs ja merellinen kesäkaupunki
Benidorm, Alicante ja Torrevieja
Valencia, rosoisen kaunis suurkaupunki
Autoillen Valenciaan – rouhean rennon Murcian kautta
Lähde
informacion.es
Teksti ja kuvat Jaana Pohjanheimo
jaana@espanja.com
toimitus@espanja.com